TOINEN VUOSIKYMMEN

Kalajärvi SFC-alueeksi
Tehtiin myös ilmoitus alueesta Leirintäalueoppaaseen SFC-alueena. Tämä sai
aikaan sen, että matkailijoita alkoi tulla alueelle ympäri Suomea. Syyskokouksessa hyväksyttiin huolto- ja vapaa-aikarakennuksen piirustukset ja rakennuslupaa päätettiin hakea heti, että rakennustöihin päästäisiin mahdollisimman pian.
Toimintaa jatkettiin vakiintunein työryhmin ja uutena aloitti matkailuautotoimikunta.
Rakennuslupa myönnettiin 7.5.1990 ja niin päästiin toteuttamaan yksi suurimmista projekteista. Rakennukseen tuli kokoontumistilat, sauna (puukiuas), wc:t, suihkut ja tiskaustilat. Harjannostajaisia vietettiin jo elokuussa. Seuraava hankinta oli siirrettävä mökki vastaanotto- ja varastotiloiksi.

Vankkurituvan vihkijäisjuhla
Huolto- ja vapaa-aikarakennuksen Vankkurituvan vihkiäisjuhlaa vietettiin 4.5.1991. Tilaisuudessa oli mukana lukuisa joukko Peräseinäjoen kunnan ja muiden yhteistyökumppaneiden edustajia. Hyvien tilojen myötä Peräseinäjoen seurakunta aloitti pyhäkoulun pitämisen kesäisin Vankkurituvalla.
Syksyllä saimme vieraaksemme myös liiton puheenjohtajan Seppo Pietiläisen.

SFC-äänestyskilpailuvoitto 1992
Vuosi 1992 oli yhdistyksen historiassa ylivoimaisesti merkittävin vuosi, alue voitti
vuoden SFC-alue äänestyskilpailun. Se oli Suomen suosituin alue ei kävijämäärältään, vaan se otti pisteet kotiin palveluilla, viihtyvyydellä, siisteydellä ja rauhallisuudella. Pohjalaisen jäyhä ja turvallinen oli perustelu. Investoinnit rajoittuivat kuulutuslaitteiston hankintaan, puuvaraston rakentamiseen ja valaistuksen uusimiseen. Nuorison käyttöön hankittiin pelejä sekä lasten leikkipaikkaa kunnostettiin. Tänä vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa kuljetus alueelta Seinäjoen Tangomarkkinoille.

Jäsenlehti Lakeurelta
Yhdistyksen oma jäsenlehti Lakeurelta alkoi ilmestyä 1993. Nimivalinnan peruste
"Nimi kuvaa parhaiten yhdistyksemme alueen luontoa, lakeuren lapsia kun ollaan
ja ärrä tulee murteesta". Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa oman kolmihenkisen toimikunnan toimittamana.

Uusia tiloja
Seuraavanakaan vuonna ei jääty laakereille lepäämään, vaan alueelle saatiin uudet vesijohdot ja viemärit. Uimaranta varustettiin uudella laiturilla. Myös vanha toimistokoppi sai uuden tehtävän nuorisotilana, kun uusi komea hirsinen rakennus tuli tilalle. Toimistotilojen lisäksi saatiin myös lukusali, varastotilaa ja yleisöpuhelin. Myös kunnan kanssa tehty yhteisesite ilmestyi. Tämän jälkeen pidettiin kaikki treffit pikkujoulua lukuun ottamatta Kalajärvellä.

Vuoden SFC-alue 1995
Kalajärven valinta toistamiseen 1995 vuoden SFC-alueeksi on hieno tunnustus yhdistykselle, Peräseinäjoen kunnalle, alueen yrittäjille ja sille runsaslukuiselle ahkeralle talkooväelle, joka on hoitanut alueen rakennus-, isännyys- ja muita tehtäviä.

Caravan-veturi Aku ja junayhdistelmä
Ahertaminen alueella jatkui edelleen. Äitienpäiväksi 1996 vanhasta Fiiatista tehtiin caravan-veturi Aku jonka perään kolme matkustajavaunua Tupu, Hupu ja Lupu. Yhdistelmä kiertää alueella, ja siinä on mukava istua linja-auton pehmeillä penkeillä katsellen, mitä alueella tapahtuu. Juhannukseksi saatiin valmiiksi puuvaraston jatkeeksi rakennettu kiinteiden jätevesisäiliöiden tyhjennyspaikka. Samaan yhteyteen valmistui gemsan tyhjäys, pyykinkuivaushuone sekä varastotiloja. Syksyyn mennessä valmistui nuorisolle toimitilat, johon hankittiin myös viihdykettä. Tilojen huolenpitoon valittiin nuorisoyhdyshenkilöt, lisäksi heidän tehtävänään on kehittää nuoren väen muutakin viihtyvyyttä.

20-vuotisjuhla
1997 tuli täyteen 20 vuotta vauhdikasta vankkurielämää. Yhdistyksen jäsenmäärä oli kasvanut lähes kymmenkertaiseksi tänä aikana, 175 jäsenestä 1631 jäseneen. Vankkurituvalla vietettiin 23.8 SFC-liiton syyspäiviä ja samalla yhdistyksen 20-vuotisjuhlaa arvovaltaisine vieraineen. "Kyllä aika rientää ja nuoruus kuluu" tuumas puheenjohtaja Markku Koivumäki ja sen kyllä uskoo.